SATIN

Pirre-Satin-WEB

Mallikoira: Pirre

SATIN-mallisto (2014)

Dimangi- ja Shine-pannat olivat herättäneet runsaasti ihastusta heti syntymästään alkaen. Ihanan tuntuinen loimusamettipehmuste helli useimpien koirien kauloja. Kuitenkin oli eräs koiraryhmä, joka jäi hieman paitsioon pantakaupoissa – pörröiset ja pitkäturkkiset koirat. Turkkikoirilla vähäinenkin kitka pannan ja turkin välissä aiheuttaa helposti takkuja. Jotain piti siis keksiä.

Mittatilauksena olin tehnyt mm. villakoira-, bichon- ja shelttiasiakkailleni toiveiden mukaisia satiinipehmusteisia pantoja aika paljon ja halusin nyt lisätä turkkikoirien pannat myös jälleenmyyntivalikoimiini. Puntaroin eri pehmustevaihtoehtoja aika pitkään, mutta päädyin kuitenkin aina lopulta satiiniin, koska se nyt vain sattuu olemaan erittäin hellä pitkälle ja takkuuntuvalle turkille. Kääntöpuoli satiinin turkkihellyydessä on valitettavasti sen herkkyys materiaalina – se ottaa herkästi osumaa kynsistä, hampaista, risuista ja muista terävistä asioista. Kuitenkin käyttäjäkokemukset liputtavat satiinin puolesta, joten otin harppauksen pörrökoiramaailmaan ja julkaisin SATIN-pantamalliston vuonna 2014.

Värivalikoima on sama herkullinen yhdeksikkö kuin Dimangissa ja Shinessa: pinkki, turkoosi, musta, punainen, vihreä, hopea, kulta, violetti ja oranssi.

 

TUOTEKUVAT

SATIN Pink

SATIN Turquoise

SATIN Black

SATIN Red

SATIN Green

SATIN Silver

SATIN gold

SATIN Violet

SATIN Orange