SHINE-mallisto (2013)
Kun Dimangi-mallisto oli hetken ollut myynnissä, alkoi tuntua siltä, että tarvittaisiin pantamallisto arkisempaan makuun. Päätin siispä jättää kristallit pois ja niin syntyi heijastinpantojen tehopehmo Shine.
Aluksi Shine-pantoja tuli markkinoille kuusi väriä. Dimangeista tuttujen pinkin, turkoosin ja mustan rinnalle päätin ottaa pirteän punaisen, herkullisen vihreän ja harmonisen hopean.
Vuonna 2015 joukkoon lisääntyi kulta ja keväällä 2016 violetti ja oranssi.
Puolikiristävät Shine-pannat ovat erittäin suosittuja pehmeytensä, leveytensä ja tehokkaiden 3M-heijastintensa ansiosta. Suuresta väri- ja kokovalikoimasta – 9 kumpaakin – löytyy sopiva panta lähestulkoon mille tahansa koiralle ja mihin tahansa fiilikseen. 🙂
Panta on helppo pitää puhtaana. Se laitetaan pesupussiin ja voidaan pestä 40°C:ssa kerran toisensa jälkeen ja se tulee aina ulos kuin uutena. Pannan materiaalit eivät laske väriä eivätkä värjää koiran turkkia. Väri myös pysyy kauniina pesusta toiseen.
Ei ole ollenkaan pöllömpi idea hankkia pari kolme pantaa kerralla. Kun yksi on pesussa, toinen on käytössä ja kolmas vielä treenilaukussa varalla.
TUOTEKUVAT